Meistä

Olemme molemmat lähihoitajan ja laitoshuoltajan koulutuksen omaavaa hoiva- ja siivousalan ammattilaista. Tarjoamme Hämeenlinnan alueella sekä ympäristökunnissa laadukasta, yksilöllistä ja asiakasta kunnioittavaa monipuolista arkipalvelua. Molemmilla on vankka kokemus hoito- ja siivoustyöstä.

Taina Paloniitty ja Kaija Siltala

Haluamme palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin ja meille on tärkeää auttaa asiakkaita selviytymään kotona mahdollisimman pitkään. Asiakkaiden kokonaisvaltainen hyvinvointi on meille tärkeää ja siitä haluamme huolehtia sydämellä. Teemme yhteistyötä omaisten, kotipalvelun, Hämeenlinnan kaupungin, julkisen terveydenhuollon ym. kanssa.

Toimimme Hämeenlinnassa, Hattulassa ja Janakkalassa. Olemme palveluseteliyrittäjiä Hämeenlinnan ja Hattulan alueella. Kaupungin palveluohjaaja tekee kartoituksen, onko asiakkaalla mahdollisuus hakea avustusta palvelusetelin muodossa, jonka kaupunki myöntää. Autamme tarvittaessa hakuprosessissa.

Meillä on potilas- ja vastuuvakuutukset. Asiakkaalla, jolla on fyysinen toimintakyky alentunut, on mahdollisuus ALV 0% palveluun (edellyttää Palvelusopimuksen ja Hoito- ja palvelusuunnitelman teon asiakkaan ja palveluntuottajan välillä). Olemme ennakonperintärekisterissä, joten asiakas voi hyödyntää kotitalousvähennyksen (50%). Katso: www.vero.fi/kotitalousvähennys 

Työtä teemme arkisin klo 8.00 – 16.00. Poikkeuksista sovitaan tarvittaessa erikseen.